Hepsiltä löysin ohjeen Hienosteleviin Hildoihin. Omissa sukissani käytin paljon paksumpaa lankaa, kuin ohjeessa, joten jouduin hieman soveltamaan. Lankana näissä on siis dylonilla värjätty valkoinen Isoveli, jota kului 108g. Väri on lähempänä totuutta vasemmassa kuvassa.

1856114.jpg1856113.jpg

Tavalliset sukat osittain viininpunaiseksi värjätystä oranssista seiskaveikasta. Langan menekki 100g. Vahingossa sain raidoituksen osumaan aivan kohdalleen kantapäässä. Vasemmalla taas värit  paremmin kohdallaan.

1856117.jpg1856120.jpg

Polvisukkakuume on valloillaan.

Näiden kohdalla en osannut päättää kummin päin raidat olisin nihin laittanut, joten laitoin sitten molempiin eripäin. Näitä on tullut jo jonkin verran käytettyäkin. Lankana vaaleanpunainen ja viininpunainen Isoveli.

1856109.jpg

Näissäkin lankana on Isoveli, tällä kertaa sinisenkirjavana. Varteen tein levennyksien jälkeen myös muutaman kavennuksen, joten niihin ei tarvinnut laittaa kuminauhaa. Toisin kuin aikaisempiin tekemiini polvisukkiin.

1856111.jpg

Värikattilassa pyörähtivät myös nämä langat. Valkonen isoveli 165g ja valkoinen ohuempi villalanka 99g.

1856135.jpg1856130.jpg